30.12.2015

Loppuvuoden Loppukiri

Vielä on tämä ja huominen päivä aikaa tahkota lankalaihikseen tulosta. Olen jo päässyt tavoitteeseeni(!!!), mutta vielä on intoa saada lisää miinusta ensi vuodelle. Varmaa on, että ensi vuonna ollaan jälleen hommassa mukana! Kovia suunnitelmia on jo mielessä..

Sitten siihen loppukiriin. Jouluaaton aattona sain valmiiksi viimeisen lahjan. Takkuilevan aloituksen jälkeen sain kuin sainkin sukat pakettiin juurikin sopivasti. Kiitos vielä Hepsille avusta ja neuvoista, lahjan saaja oli onnellinen!




Sukat ovat kokoa 42-43 ja koko pohja on vahvistettua neulosta. Tein omia lisäkerroksia tarpeen mukaan, aina kun pohja alkoi vääntelemään kippuraan. Lankoina 7-veikan iänikuisia jämiä ja puikot oli 3,5 mm sukkapuikot. Raidoituksen hoiti jälleen raitageneraattori. Lankalaihiksessa edistyin 110 grammalla.  Näiden sukkien teko oli hauska kokeilu ja varmastikin tuplapohjasukkia puskee jatkossakin.



Tämän setin aloitin Joulupäivänä verkkaisessa tahdissa, mutta innostuttuani, paukuttelin vielä kämmekkäät pipon kaveriksi. Lanka on Schachenmayr Merino Extrafine 170 (sävyinä camel ja burgundy) ja puikot 3mm sukkikset. Raituli-pipon ohje täältä. Kämmekkäät tein täysin oman pään mukaan. Silmukoita 44 ja samoilla 3mm puikoilla pistelin menemään. Lankaa kului pipoon 45 grammaa ja kämmekkäisiin 29 grammaa.




Lisäksi Jouluaattona vedin vielä ompelukoneeni esiin ja tein pitkään lupaamani tablettisuojan. Sisällä on kaksinkertainen fleece ja päällisenä ohut vahakangas. Läpässä tarrakiinnitys, niin eipähän tabletti pääse tipahtamaan. Vahakangas suojaa kosteilta ilmoilta ja se on helppo pitää puhtaana. Tämä oli hauska pikkuprojekti tehdä samalla, kun keitti riisipuuroa :)


           

Kuinkahan käy, kerkeäisiköhän sitä vielä yhden pikkuprojektin toteuttamaan ennen kuin vuosi vaihtuu?.... Schachenmayr Merinoa kun jäi vielä burgundyn värisenä hieman jäljelle.. ;)





23.12.2015

Poikittain kudotut sukat

Tonttupajaa en tänä vuonna virallisesti käynnistänyt laisinkaan, vaan olen tehnyt kaikkea mukavaa pitkin vuotta, kuitenkin joulua silmällä pitäen. Neuleeni valmiiksi saatuani, iski pienimuotoinen kutomisähky ja huomasin tarvitsevani hieman lomaa kaikesta. Toki, tulihan sitä hiukan sukkaa puskettua, mutta tahtini hiipui huomattavasti.

Tarkoitukseni oli myös ommella jonkin verran joululahjoja, mutta ompelukoneeni teki tenän ja suunnitelmat meni uusiksi. Isäni kyllä korjasi sen jo kuukausi sitten, mutta olin jo henkisesti niin valmistautunut siihen, että ompeluksia ei tehdä, joten se oli siinä. Suunnitelmiin kyllä vaikutti myös haluamani materiaalin löytymättömyys Eurokankaasta.


Nämä sukat aloitin jo joskus alkusyksystä, mutta tein vain toisen sukan valmiiksi. Sitten homma tyssäsi ja sukka unohtui muiden valmiiden yksilöiden sekaan. Kun aloin suunnittelemaan, kuka mitkäkin sukat pakettiin saa, löysin tämän yksinäisen sukkaparan.

Tsemppasin itseni aloittamaan toisen sukan tuossa muutamia viikkoja sitten ja eihän siinä lopulta mennyt kuin muutama päivä ja sain sukat pukinkonttiin, appiukon jalkoja lämmittämään.

Ohje on otettu täältä. Hieman ohjeesta poiketen, kudoin sukat 3mm neulepuikoilla, eikä sukista tullut yhtään sen isommat kuin ohjeessakaan. Koko on ohjeen mukaan pistetty 40/42, mutta ihan varmasti menee perusmiehen 42/43 kokoiseen jalkaan. Malli on todella joustava ainaoikein-neuloksen ansiosta. Lanka on jotain Nallen luontopolkua ja painoa sukille tuli 128 grammaa.

Toisaalta tämä oli aikas hauskakin malli tehdä ja kokeilla, mutta tuo kärki ei vain jotenkin ole minun makuuni, poikkeaa liikaa muusta raitojen kulusta. Mutta eiköhän ne appiukolle kelpaa :)

Ajattelin myös, josko tämän ohjeen koittaisi soveltaa paksummalle langalle, tulisi vähän taas uusia haasteita taas kokeiltavaksi ja lankoja hupenisi hiukan lisää.. Katsotaan miten mielenkiintoa riittää...

20.12.2015

Gluteenittomana Ravintolassa - Pikkubistro Kattila

Juhlistimme ystäväni kanssa kulinaristista vuottamme tutustumalla pieneen ja tunnelmalliseen Pikkubistro Kattilaan. Kattila sijaitsee aivan Tampereen keskustorin läheisyydessä, osoitteessa Hallituskatu 5, joten nälän yllättäessä, kaupungissa liikkuvalle, Kattila on varsin oiva vaihtoehto.

Arkisin heillä on lounastarjoilu klo 11-15 sekä lauantaisin brunner klo 12-16. Lisäksi mainittakoon, että viinit hinnoitellaan senttilitrojen mukaan. Aika hauska tapa :)

Kuva: Pikkubistro Kattila

Pikkubistro Kattila on nimensä mukainen, aikas pikkuinen mutta ihanan tunnelmallinen ravintola, jossa suositaan lähiruokaa sekä luomua. Heidän nettisivuillaan painotetaan sitä, että heillä tehdään kaikki itse, eikä mitään eineksiä käytetä. Se, jos jokin on erittäin ihailtavaa nykymaailmassa.

Sisälle astuessa silmien eteen tulee heti ihanan pirteä punainen hyllykokonaisuus, joka herättää pirteydellään kaikki aistit. Henkilökunta on erittäin ystävällistä ja ihanan rennon iloista, unohtamatta ammattitaitoa. Muutenkin koko paikka huokuu rentoa ja hyvää fiilistä, josta olin itse hyvin yllättynyt. Ulkoapäin Kattilaa katselleena, paikka vaikutti hieman liian intiimiltä ja "sulkeutuneelta". Onneksi kaikki ennakkoluulot on tehty rikottaviksi! :)

Kuva: Pikkubistro Kattila

Sitten siihen tärkeimpään eli ruokaan. Ruokavaihtoehtoja ei ole kovin montaa, mutta ruoat ovat laadukkaista raaka-aineista tehtyjä ja mielestäni hyvin koottuja. Jokaiselle löytyy varmasti jotakin suuhun pantavaa, kasvis-, kala-, liha-, ja kanavaihtoehdot löytyvät. Erityisruokavaliot oli otettu todella ihanasti huomioon. Ja mikä parasta, lähes kaikki on gluteenitonta, joten oli mukavaa tilata suoraan listalta, ilman kauheita kysymys-tenttailuja tarjoilijalta.

Jätimme alkuruoat väliin ja siirryimme suoraan pääruokien valintaan.

Itse söin Pyhäjärven kuhaa, paahdettua selleriä, kukkakaalia sekä salvia-voikastiketta. Hinta oli mielestäni erittäin kohtuullinen, 21,50 €. Annos oli sopivan kokoinen ja kaikki meni hyvillä mielin. Ruoka oli omaan makuuni sopivan miedosti maustettu, ilman mitään ylimääräisiä kikkailuja. Kaikki raaka-aineet pääsivät maullisesti oikeuksiinsa ja kaiken kaikkiaan ruoka oli herkullista.

Ystäväni otti luomuporsaankylkeä, dijon-perunakakkua, karamellisoitua sipulia sekä tummaa katajanmarjakastiketta, myöskin erittäin hyvällä hinnalla, 20,50 €. Hänen mukaansa liha oli erittäin mureaa ja herkullista ja koko annos oli todella maittava.

Jälkiruokana listalla pompsahti silmiimme suklainen vaihtoehto, joka kuitenkin sisälsi rommikirsikoita. Itse en syö kirsikoita kuin tuoreina, muuten en voi sietää niitä. Saatika sitten vielä rommia päälle, ei ole mun makuuni ei. Keskustelimme tarjoilijan kanssa aiheesta ja muutos saatiin helposti aikaiseksi ja tilalle tulikin tuoreita punaisia viinimarjoja, mustikoita ja karhunvatukoita. Annos oli aivan ihana, "kirsikka kakun päälle". Joimme vielä mukilliset talon omaa glögiä, joka kruunasi meidän ateriamme!



Kaiken kaikkiaan Pikkubistro Kattila on positiivinen yllätys. Aikaisemmin ulkoapäin asetetut ennakkoluulot karisivat nopeasti ja tämä paikka tulee varmasti olemaan sellainen, jossa tulee vierailtua aika-ajoin.



Suosittelen lämpimästi kaikille laktoosittomille, gluteenittomille ja vegaaneille!

10.12.2015

Kuukauden tuote - Lily Lolo Natural Mascara

Tämä on tuote, jota käytän lähes joka päivä ja se on aina minulla meikkipussissani. Ollut oikeastaan luonnonkosmetiikkaan siirtymiseni alkuajoista lähtien. Tämä tuote, jos jokin, ansaitsee kruununsa tälle kuukaudelle.


Lily Lolo Natural Mascara on kestävä, se ei leviä sateessa, ei hikisellä kahvakuulatunnilla tai zumbassa. Harja on iso, jolla saa helposti kunnon volyymia katseeseen. Pari kerrosta ja ripsesi ovat pidemmät, tuuheammat ja runsaammat, syvän mustat. Natural Mascara on myös vegaaninen ja herkille silmille sopiva tuote. Tuoksu on hyvin mieto, öljy/vahamainen.

Ripsiväriä myy Suomessa Biodelly.fi hintaan 18,90 €


Itse käytän Lily Lolon Natural Mascaraa ykkösripsivärinä. Aina kun Lily Lolo alkaa esittämään loppumisen merkkejä, uusi laitetaan tilaukseen. Sen verran hyvästä tuotteesta on kyse.
Tykkään monesta eri luonnonkometiikan ripsiväristä, mutta tätä tuotetta minä todella rakastan.


Jos epäilet luonnollisien ripsivärien kestävyyttä, mutta haluaisit silti testata. suosittelen Lily Loloa!


8.12.2015

Raitalankajämäsukat

Ystäväni lahjoittamissa langoissa oli paljon vajaita Novitan ja Nallen raitalankakeriä, joista päätin tehdä välillä jotain itselleni. Päätin laittaa kaikki loput raitalangat samoihin sukkiin ja luoda jotain värikästä ja ennalta-arvaamatonta. Ainut sääntö oli, että raidat ovat samanlaiset molemmissa sukissa.

Jäljellä oli viiden erilaisen raitalangan jämät. Onneksi oli aina kaksi lankakerän loppua /per sävy, joten jakaminen kaksiin sukkiin kävi edes hitusen verran helpommin.

Ensimmäisenä hommana oli selvitellä ne kaikki kauheassa solmussa olleet langat ja keriä ne uudelleen. Kun solmut oli selvitetty, aloin tutkiskelemaan värijuoksun saloja. Siinä oli hommaa kyllikseen ja meinasin luovuttaa jo alkuvaiheessa. Muutamien tuntien päästä, suurien hikikarpaloiden saattelemana, sain kaikkien viiden erilaisen langan värijuoksut kulkemaan samanlailla. Tietysti lankaa jäi jonkin verran kun värit eivät osuneet kohdalleen, mutta minäpä säästeliäänä yhdistelin lankoja hieman uudelleen ja sain lähestulkoon kaikki langat käytettyä. Vain muutama metri jäi päättelyiden jälkeen käteen.

Tämän jälkeen piti pitää muutaman päivän tauko kyseisestä projektista. Meinasi raitalangat alkaa tulemaan jo korvista ulos.... Muutaman "vapaapäivän" vietettyäni, alkoi taas lankojen värit kiehtomaan sen verran, että pakkohan ne oli puikoille laittaa. Ja tässä lopputulos:



Raidat sain todellakin kulkemaan hyvin kohdillaan molemmissa sukissa. Sukista tuli mielestäni erittäin kivat ja suunnitellun näköiset, kun värimaailma on symmetrinen.


Tekotapana pysyi edelleen oma ohjeeni; varpaista varteen, vahvistetulla kantapäällä. Raitojen jaot tehty kolmen kerroksen välein, mutta kantapään puikottelin samalla langalla. Onneksi värit sointuivat hyvin myös kantapäässä :)



Puikot olivat 3,5 mm sukkikset ja langat tosiaan Novitan ja Nallen jämiä. Koko noin 38, omaan jalkaan täydellisen sopivat. Lisäyksiä tein varteen sen mukaan, kuin siltä tuntui. Sukkien varret ovat juuri sopivat; resori ei yhtään kiristä, mutta pysyy ylhäällä. Jalkaterässä silmukoita oli perinteiset 48, mutta joustinneuleen kohdalla huikeat 76.

Lankalaihiksen tavoite läheni taas 204 grammalla näiden sukkien valmistuttua, eli lähellä ollaan tavoitetta!



P.S. Arvuuttelin äidiltäni ja anopiltani, kuinka pitkät varret sukkiini saan siitä lankamäärästä, kun olin kerinyt kaikki langat valmiiksi. Äiti arveli, että ihan lyhyet nilkkasukat on tulossa, ja anopin arvaus oli vaaksan mittaiset. Pitkiä ei varmasti tulisi molempien mielestä, koska kerät olivat niin pieniä..

Itse kerityn kerän koko voi siis aika paljon hämätä, sillä ei niistä kuitenkaan ihan nilkkasukkia tai lyhytvartisia tullut.... ;)

3.12.2015

Pieniä puhdetöitä

Taas on kulunut tovi, kun viimeksi jotain tänne kirjoittelin. Puikot ovat kuitenkin heiluneet epätasaisen tasaisesti ja jotain on saatu valmiiksikin :)


Nämä valmistuivat ensimmäisenä. Lankana Novitan raitalangan sotkuiset jämät, jotka selvittelin ja järjestelin kulkemaan samanlailla. Aika hyvin sain raidat menemään kohdillaan, kantapäähän tuli vain yhden raidan verran heittoa, mutta ei sitä huomaa, paitsi itse tekijä ;)
Koko on 38 ja sukat on jälleen omalla ohjeella tehty. Lankaa kului näihin yksilöihin 112 grammaa.



Seuraavaksi tuli tehtyä testimielessä miehelle pipo. Lanka oli todella paksua, joten piposta tuli aikas jäykkä "kuppi". Kuvioiksi tehtiin spectrum-pylväitä, äänimaailmasta kiinnostuneelle miehelle. Pylväisiin kuluttelin vanhoja langanjämiä, joita mokomia jäi vielä, musta lanka meni onneksi ihan viimeisiä senttejään myöten. Periaatteessa en haluaisi edes esitellä tätä, koska luultavasti tämä tulee saamaan tuomion, mutta annetaan tälle tämä pieni hetki olla esillä. Lankalaihis edistyi 119 grammalla.



Lopuksi väänsin kaikista mahdollisista langanlopuista, joita on jäänyt päättelyistä ja lankojen värien tasauksista, rumankauniit kalenterin kannet. Teen kyllä varmasti jotkut VÄHÄN kauniimmat kannet tulevaisuudessa, mutta onpahan nyt edes jotkut väliaikaiskannet tylsän kalenterin piristeeksi :)
Tämäkään tekele ei ole mikään julkaisukelpoinen tuote, mutta kun "roskalankoja" sain hyodynnettyä tähän projektiin huikeat 40 grammaa, pakkohan se on.

Yhteensä siis lankoja taas kulutettu 271 grammaa, jolla lähennellään koko ajan enemmän tavoitettani, joka siis on -2 kg lähtöpainosta:)

Mahtavaa, tässä laihiksessa taidan oikeastikin onnistua!