28.12.2016

Viimeisiä jämälankoja viedään

Muutama päivä tätä vuotta jäljellä. Lankalaihiksen suuri tavoite, päästä eroon kaikista vanhoista langoista, onnistuu lähes täydellisesti. Ne mitkä edelleen keikkuu tuolla kopassa, on juurikin ne, joille en ole keksinyt mitään uutta olomuotoa. Lisäksi jo viikkoja kestänyt epämääräinen miniflunssa on vienyt voimia kummasti pois kutomisen ääreltä. Mutta, olen kuitenkin hiukan ponnistellut ja saanut kaikki villalankajämäni hävitettyä ja koppani sisältää vain uusia ja avaamattomia villalankoja. Ihanaa!

Koska lankojani oli hyvinkin epämääräinen määrä, pistin langat vain paksuuksien mukaan kahteen kasaan ja niistä tein sellaiset jämäsukat, mistä langat antoivat myöten. Näissä ensimmäisissä sukissa, suunnittelijan työhön pääsi taas rakas mieheni, joka sai päättää raitojen värikulun.


Lankoina on noin seiskaveikan vahvuisia lankoja. Kärjestä pistin menemään noin puolen metrin - metrin mittaisilla pätkillä ja pikkuhiljaa sain jo pikkuisia keriäkin käyttöön. Näihin on siis todellakin käytetty kaikki jämät! Tiimalasikantapäät ja varsiin isommat jämäkerät. Sukista tuli mielestäni jollain tavalla kiehtovat väriyhdistelmineen, tuo harmaan tasoittava vaikutus kantapään ja joustinvarren kanssa saa tuotoksen näyttämään mielestäni erityisen hyvältä (juurikin harmaan langan käyttö oli minun osuuteni suunnitteluprosessissa :).

Naisten sukat niistä tein, kokoa 38-39 ja ne odottavat vielä tulevaa omistajaansa. Puikot taisi olla 4mm ja silmukoita perus 48. Varteen tein muutamat lisäykset, jotta joustamaton varsi istuu jalan muotoon paremmin eikä kiristä. Painoa tuli 113 grammaa.


 Toiset jämälankasukat meni suoraan appiukolleni, joka pitää nallelangan vahvuisista sukista erityisesti. Siitä on jo muodostunut perinne, että joulupukki tuo aina yhdet ohuemmat villasukat seuraavalle vuodelle. Tällä kertaa vain kutojatonttu oli ollut niin kiireinen ja väsynyt, että sukat tulivat päätellyiksi vasta joulupäivänä.

Lankoja tuhottiin kahdeksasta eri keränlopusta, joten aikaa meni pelkästään jo lankojen selvittelyihin. Raidat loin raitageneraattorin avulla, jotta langat kestäisivät mahdollisimman pitkälle ja jälleen sain olla tyytyväinen generaattorin luotettavuuteen. Painon mukaan vain sävyttäin ja sieltä tulee valmiita ehdotuksia, kätevää. Tällä kertaa en jakanut lankoja perfektionistin tapaan sävyittäin identtisiksi, vaan nyt riitti, että samaa lankaa oli tismalleen sama määrä. Hienosti ne kuitenkin näyttävät, loppuvartta lukuunottamatta, lähes identtisiltä.

Tosiaan, miesten sukat kokoa 43-44 ja silmukoita oli 60 kappaletta 3mm puikoilla. Kärjestä aloitettu ja tiimalasikannalla varustettu. Näiden avulla lankakoppani keveni 97 grammaa ja viimeiset villalanganjämät hävisivät! Tätä on odotettu!

Nyt kun jaksaisi vielä puristaa muutaman kutomis-illan, saisin lähes lankalaihistavoitteeni toteutumaan. Katsotaan, kuinka viimeisten päivien tunnit venyvät....:)

27.12.2016

Viron Kesä - neuletakki

Tämän neuletyön postaaminen ja kuvaaminen on jäänyt ihan täysin unholaan. Nyt kun vuosi alkaa olla lopuillaan ja lankalaihiksen viimeisiä päivityksiä tehdään, tajusin tämän puuttuvan vielä listoilta. Halusin yksinkertaisen, mutta jollain jujulla varustetun elämäni ensimmäisen itsetehdyn neuletakin ja mielestäni valinta on paras mahdollinen.



Neuletakki valmistui jo kesäkuussa ja se on ollut ahkerassa käytössä. Ohje on ostamastani Saumattomat neuleet-kirjasta, jonka on tehnyt Anna Verschik. Alkuperäisessä ohjeessa lanka oli täysin toista ja etulistaan kuuluisi napit, mutta minä taas päätin mennä omia reittejäni. Lankana haluan käyttää valitsemaani ohuempaa vaihtoehtoa ja etulistan jätän aukinaiseksi. Näin se näyttää enemmän "minulta".

 
Neuletakki on kudottu poikittain ja se aloitettiin takaa keskeltä. Koska käyttämäni ihana Sandnes Garnin Mandarin petit-puuvillalanka oli huomattavasti ohuempaa kuin ohjeessa käytetty lanka, jouduin laskemaan silmukat täysin uusiksi. Tein ohjeen ns. "puolitoistakertaisena", jolloin sain mieleiseni pituuden (hieman pidemmän kuin ohjeessa). Poikittain kutominen, yksiä sukkia lukuunottamatta, oli minulle täysin uusi kokemus ja ohjetta lukiessani olin aivan pihalla mitä seuraavaksi tapahtuu. Huomasin kuitenkin, että kun vain rohkeasti aloittaa kutomaan, asiat selkiytyvät kummasti kun on se työ konkreettisesti nähtävillä ja pyöritettävänä.
 
Takki valmistui muutamassa viikossa rauhallisesti kutoen. Ohje oli loppujen lopuksi helppolukuinen ja ymmärrettävä, itse koitin tehdä siitä vain vaikeampaa mitä se oikeasti olikaan. Toki omat silmukkalaskelmat aiheuttivat hieman lisäpähkäilyä. Suurimmaksi osaksihan tämä on vain sileän neuleen tekemistä päästä-päähän. Helppoa, välillä jopa hiukan puuduttavaakin.
 
 
Ainoat koristeellisuudet takissa on tosiaan tuo kuvassa näkyvä taka-keskisauma, josta pidän kovasti. Koko työ tosiaan aloitetiin tästä "saumasta", jolloin työlle luotiin sen tuleva pituus.
 

Lisäksi sivusaumat tehtiin näppärästi työn ohessa niin, ettei mitään ylimääräisiä saumojen ompeluita tarvittu. Sivusaumatkin luovat oman pienen detaljinsa työn pelkistettyyn linjaan. Lopuksi tehtiin vielä etulista, jonka annoin höyrytyksen aikana venähtää hieman edestä pidemmäksi tarkoituksella. Näin sain kauniisti laskeutuvan mallin takkiini, jota kannan ylpeänä päälläni.

Lankaa kului vain 278 grammaa, joten kevyestä tapauksesta on kyse. Langat kävin ostamassa viimeisiä hetkiä auki olleesta lankakauppa Kerästä, jossa myyjä kertoi langan ihanasta ominaisuudesta; se vain muuttuu pehmeämmäksi ja pehmeämmäksi, mitä enemmän sitä käyttää ja pesee. Ja tämä on todellakin osoittautunut todeksi, sillä neuletakkini vain paranee ajan kuluessa. Toivottavasti tämä ihanuus tulee kestämään hamaan tulevaisuuteen!

9.12.2016

Jolie Box - Joulukuu

Minun jouluni alkoi jo eilen. Ensimmäinen joululahjani saapui ja sain luvan avata sen. Ihana isosiskoni on ostanut minulle joululahjaksi Jolie Boxin kolmeksi kuukaudeksi, alkaen nyt joulukuusta. Ihanaa!


Eilen heti työpäivän jälkeen kipitin pakettia hakemaan ja pieni perhosten kulku tuntui vatsassa. Uskomatonta, kuinka paljon se tietämättömyys paketin sisällöstä voi jännittää aikuista ihmistä! Kotiin päästyäni avasin tutun näköisen vaalean vihertävän laatikon ja olo oli kuin pikkuisena jouluaattona, ainut ero siihen, että tiedät varmasti että lahja osuu ja uppoaa :)


Kun boksi oli avattu, jännitys katosi kokonaan. Pieni into oli vielä tuotteita selatessa ja lappuja lueskellessa, mutta oli todella outoa huomata, että periaatteessa koko tällaisen jännitys-salaisuus-boksin juju on juurikin siinä avaamisvaiheen jännitysmomentissa ja sitten se katoaa, kun olet nähnyt sen.

No, mitä sieltä lootasta sitten tuli? Kaikkea ihanaa, joista mikään ei jää käyttämättä, eli osui ja upposi! Teemana on joulukuun boksissa Sparkle & Glow, sopivasti näin pikkujoulujen aikaan. Rentouttavaa, kuulasta ja hehkeää hemmottelupakettia siis tiedossa ihanalla kimalluksella!


Ensimmäisenä boksista osui silmääni Flow kosmetiikan mansikkamaito-naamiojauhe. Purkki on täysikokoinen ja ideana on se, että jauhetta sekoitetaan tippaseen vettä ja sitten nautitaan mansikan antioksidanteista sekä saven kaikesta hoitavuudesta. Tämä lähtee lähipäivinä testiin!


Toinen tuote mikä nappasi silmäni tiukasti otteeseensa oli Absolutionin La créme du teint, joka oli 15 ml putkilo. Koskaan en ole päässyt tuotetta testaamaan, joten tämähän tuli kuin tilauksesta. La créme du teint suojaa niin auringolta kuin ulkoisilta möröiltä, sisältää hurjasti kaikkia vaikuttavia aineita, jotka hoitavat, suojaavat, rauhoittavat, kirkastavat,... ja lopputuloksen pitäisi olla kuulas ja raikas. Kuulostaa todella lupaavalta :)


Lisäksi sieltä paljastui John Masters Organicsin shampoo ja hoitoaine. 30 ml matkakoot laventeli & rosmariini shampoota sekä citrus & neroli hoitoainetta. Tässä taas jälleen osui hyvin kohdilleen, koska kyseinen brändi on keikkunut mielessäni pitkään, mutta vielä ei ole tullut hommailtua mitään heidän tuotettaan testiin. Shampoon pitäisi tehdä hiukset kiiltäviksi ja hoitoaineen helpottaa käsittelyä. Matkakoot lähtevät viikonlopun reissulleni mukaan ja pääsee jo tänä iltana ensimmäiseen kokeeseen!


Kure Bazaarin kynsilakka löytyi myös valkoiseen pahviin käärittynä ja sävy on aivan ihana! Kuren lakathan ovat 85 posenttisesti luonnollista alkuperää, joissa on käytettyä esim perunaa sekä maissia ja niiden kestävyys on erittäin hyvä. Oikealta sävyltään (kuva vääristää) pehmeän ruusukultaisen sävyinen paljettilakka kirkaalla pohjasävyllä käy lähes kaikkien sävyjen kanssa todella hyvin. Lakka lähtee viikonloppuna testiin, se on varma!


Pienistä tuotteista pohjalta löytyi Alima Puren highlighter sävyssä whisper. Alima Pure on myös minulle täysin uusi tuttavuus, joten uusi tuote otetaan avosylin vastaan, vaikka en mikään suuri highlighter-fani olekaan. Jospa sitä sipaisisi hieman poskipäille ja katsoisi tuleeko sitä kaunista hehkua kasvoille....;)


Viimeisenä pohjalta käteeni osui Absolutionin näyte, joka on silmänympärysvoidetta. Voiteen pitäisi uudistaa, kirkastaa, kosteuttaa sekä freesata ilmettä. Katsotaan lunastaako Le soin regard lupauksensa.


Täällä ollaan siis seitsemännessä taivaassa, joka jatkuu helmikuulle asti! Voiko pienen ihmisen elämää piristää mikään näin paljoa, kuin pieni kosmetiikkaboxi, jonka sisältöä et tiedä?! Kyllä näköjään voi ja suosittelen tätä aivan kaikille kosmetiikasta kiinnostuineille! Ihana Jolie, kiitos kun olette tehneet tällaisen luonnonkosmetiikkafriikeille ja kiitos rakas siukku-liukku paketista!


Kosmetiikan täyteistä viikonloppua kaikille!

1.12.2016

I Love Me - messut

Nyt kun päästiin messufiilikseen niin jatketaan samalla aiheella ja hypetyksellä :) Kädentaidot-messut eivät ole olleet ainoa tilaisuus, mihin on tullut osallistuttua, vaan aiemmin jo lokakuussa järjestettiin I Love Me-messut Helsingin Messukeskuksessa. Aikaisempina vuosina olen vain jäänyt "rannalle ruikuttamaan" kuinka kiva sinne olisi mennä. Tänä vuonna päätettiin kaverin kanssa että nythän mennään eikä meinata!


Tosiaan, 21.-23. lokakuuta oli Helsingin Messukeskus täynnä toinen toistaan enemmän kauneudesta sekä hyvinvoinnista kiinnostunutta tallaajaa. Messuthan ovat pohjois-Euroopan suurimmat kauneuteen ja terveyteen erikoistuneet messut ja sen kyllä huomasi! Kyllä meidän kylän Pirkkahalli tuntui niin pieneltä tämän valtaisan laitoksen nähdessä.

Osastoa oli jos jonkinmoista; terveyttä, kauneutta, muotia, koru & kelloa sekä luonnollista. Sinänsä itse en ollut täysin oikeaa kohderyhmää, koska kiinnostuksen kohteet rajoittuivat luontaiseen- sekä terveysosastoon. Toki muotipuolikin oli ihan ok, mutta koru & kello sekä perinteinen kauneus-osastot sivuutettiin täysin. Se oli kyllä mahtava huomata, että luonnollisesti-osasto oli niin hyvin edustettuna ja sillä oli iso alue vallattuna :)

Mutta sitten siihen, että mitä sieltä tuli hommattua. Tonneja ja taas tonneja olisin kyllä pystynyt sinne satsaamaan erittäin helposti, mutta koska kukkaroni ei ole pohjaton, pakko oli luoda jonkinlainen budjetti tällekin reissulle. Budjetti piti yllättävän hyvin ja ostoksiini ole äärimmäisen tyytyväinen. Tässä kaikki epämääräisessä järjestyksessä:

 
Twist Be tarjosi ihastuttavia Goodion luomuraakasuklaita ja pakkohan niitä oli ostaa! Matkaan lähti 61% mustikka, 58% sitruuna-lakritsi sekä 80 % erikoissuklaa. Erikoisen suklaasta tekee sen, että siinä on käytetty jotain harvinaisempaa laatua, mutta en muista asiasta sen paremmin. Nam nam nam!
 
Ehdoton suosikkini on näistä kolmesta tuo musta-keltainen eli sitruuna-lakritsi. Harmi vain, että sen makuyhdistelmä muuttuu sitruunasta tyrniksi. Mutta eiköhän sekin maistu ainakin lähes yhtä hyvälle. Kaikki muut on jo syöty, mutta erikoissuklaata olen vielä jemmannut ja sitä löytyy vielä pikkasen varastosta erityishetkiä varten.


Ja koska olen suuri raakasuklaan rakastaja, piti Leaderin osastolta ostaa vähän näitä mun herkku "arkisuklaita" varastoon. Aijai, nämä ovat kyllä suorastaan raakasuklaan aatelia! Maku on 10+!


Feelmaxin varvassukat oli pakko hommata. Varvassukat vaan ovat kaikista parhaimpia sukkia jalkaan. Jalat voi hyvin ja pienet varpaani kiittävät! Tuliaisiksi ostin myös miehelleni omat harmaat sukat. Puna-valkoraitaiset olivat hyvin mielenkiintoisella koolla varustettu, mutta myyjä vakuutti minut siitä, että koko käy minun 38 jalkaan ja näin kävi!


Hurraw:n tarjousta 3kpl/10 € ei voinut ohittaa, vaikka vielä on huulirasvaa reilusti jäljellä. Onhan ne huulirasvojen ykkösnimi eikä suotta. Kun moon balmia laittaa illalla, on aamulla huulet kunnossa. Viime viikolla ylähuuleni halkesi amorinkaaren kohdalta kipeästi. Laitoin kunnolla Hurraw moon balmia ennen nukkumaanmenoa ja halkeamasta ei ollut tietoakaan aamulla! Pakkohan sitä siis on olla aina varastossa :)


Sitten välillä terveyspuolen ostoksiin. Puhdistamon energiasmoothie lähti ostoskassiini edullisella hinnalla. Smoothie on ollut testissä aamuvuorossani, jolloin olen jo iloisesti klo 4.30 työn touhussa. Suurta energiapiikkiä en ole huomannut saavani, mutta on ainakin pirtsakka niin väriltään kuin maultaankin. Ei ole muodostunut suureksi suosikikseni, mutta varmasti tulee käytettyä.


Jolien osasto oli äärettömän kaunis kukkakattoineen ja ihanan raikkaan lookin ansioista. Nämä tuotteet olivat oikein virallisella hankintalistalla; Mia Höydön Silkki-vartalovoide sekä Ihana-kasvovoide. Molemmat aivan täydellisiä omalle iholleni ja Mia Höytö on lunastanut hiljalleen vakkarituotepaikkoja hyllystäni. Näiden tuotteiden myötä olen jo alkanut vakavasti miettimään, onko minusta tulossa yhden brändin nainen.... ehkäpä.


Laveran tuotteet olivat hurjat -40 %, mutta koska kaikki hyllyt pursuilevat, ei matkaan lähtenyt kuin  uudistetulla ilmeellä oleva shampoo. Shampoo on osoittautunut varsin hyväksi edulliseksi perusshampooksi. Hiuksista tulee kiiltavät, pehmoiset ja puhtaan ilmavat.


Warpaintin haastaja Black & White voitti taistelun ja sitäkin tuli otettua testiin. Eroa Warpaintin kanssa on se, että tässä ei ole mitään lisättyä makua (Warpaintissa on piparminttua, appelsiinin kuorta sekä sitruunamyrttiä), eli se on ihan täyttä ainetta. Pakkaus on hieman pienempi mutta hintakin oli kolmasosan kilpailijastaan. Muutaman kerran olen tuotetta käyttänyt ja onhan siinä oma twistinsä vetää suupielet mustaksi ja ihmetellä täysin mauttoman hiilen toimintaa. Tarkoituksena olisi ottaa kunnon tehokäyttökuuri lähitulevaisuudessa, jolloin voisin arvioida valkaisun tehoa.


Boho oli tietysti minulle tuttu juttu jo yhteistyön kautta, mutta oli todella mukava nähdä naiset ihan ilmielävinä oikeina ihmisinä. Muutama sana siinä tuli vaihdettua ja samalla nappasin meikkikokoelmastani kokonaan puuttuvan osasen; en omistanut puuteria lainkaan ennen tätä ostosta! Ihana hienojakoinen mineraalipuuteri, joka on niin ihanan kevyt että! Tykkään kovasti!


Zao löytyi ihan sattumalta aivan viimeisenä kojuna ja sieltäkin oli pakko ottaa kehuja saanut eyeliner testiin. pääsin jopa meikattavaksi, jossa minulle laitettiin tummanpunaiset rajaukset. Tummanpunaiset! Tällaiselle täysin mustaan luottavalle ja tukeutuvalle tyypille! Mutta uskotteko, että sävy oli aivan älyttömän hienon näköinen ja avarsi mieltä suuresti. Punainen eyeliner lähti harkintalistalle, mutta mustan kanssa olen jo täysin symbioosissa. Tässä eyelinerissa kaikki toimii; sivellin on sopiva, värimassa on sopivan paksua, riittoisuus aivan uskomaton ja pysyvyys on ensiluokkaista! Voin iloisesti kaikille ilmoittaa että nyt olen luonnonkosmetiikan eyelinerini löytänyt!


Messut olivat uskomattoman valtaisat, jotka sekoittivat hetkeksi tämän pienen ihmisen pään. Hyvällä tavalla. Toki kyllähän ne kaikki implantit ja botox-ruiskeet olivat kieltämättä hieman etovia, mutta kun vain käveli kovaa ohi, muistikuvat unohtuivat kaikkien ihanien luonnonkosmetiikan tuotteiden sekaan.

I Love Me - messut sopivat kaikille kauneudesta ja terveydestä kiinnostuneille henkilöille. Uskallan vannoa, että sieltä löytyy jokaiselle jotakin! Ensi vuonna uudelleen, suuremmalla budjetilla! :)